Lyhdynsytyttäjän iltatunnelmaa

Kokkola 5.4.1984

Näin kertoi Kokkola vuosisadan alussa...

- Mitähän sitä silloin katsottiin kun ei ollut televisioa? Tuota saattaa monikin nykyajan ihminen kysellä. Mutta - kaikkina aikoina ihmisten yhteiselämä on varmaan tarjonnut omat nähtävyytensä ja pienet näytelmänsä. Niin Kokkolassakin.

Katupeilistä saattoi jo nähdä yhtä ja toista. Minkälaiset hevoset Sen ja Sen trillojen edessä oli, istuiko herra poliisimestarin uusi univormu hyvin vai huonosti, oliko pormestarin rouva hankkinut taas uuden hatun, ja millainen turnyyri sillä postineidillä oikein olikaan kun kaikki siitä puhuivat...

Jos juhlavampia katseltavia puuttui, saattoi jokailtainen katulyhtyjen sytyttäminenkin antaa aihetta tarkkailemiseen. Yhteen aikaan lyhdynsytyttäjinä toimi kaksi ukkoa, joilla molemmilla sattui olemaan pitkä ja tuuhea parta. Kun tuollainen partavaari tikapuineen kulki illansuussa katuviertä omaa tehtäväänsä hartaasti toimitellen, seurasi häntä ja hänen puuhiaan useinkin lauma kaupungin nuorisoa. No, ukko nosti tikapuut lyhtypylvästä vasten, aukaisi lyhdyn lasin ja sytytti tuohuksella lampun. Tuulisella ilmalla se ei suinkaan ollut helppo tehtävä, sitä kannatti seurata, että kuinka monennella kertaa tiilitikku vasta sytytti tuohuksen ja tuohus lampun sydämen. Ja että palaako se parta, kun tuuli sitä heiluttaa niin että se joskus näyttää lentävän väkisinkin palavaa tuohusta päin. Ei, ei tapahtunut taaskaan, kummasti se ukko vain onnistui, niinkuin se toinenkin.

Mutta helmikuun 1 pnä 1905 kertoi Kokkola-lehti, että jotakin vihdoin oli sattunut lyhdynsytyttäjälle. Oli taas tekemässä jokailtaista palvelustaan ukko, mutta sytytettyään erään lyhdyn ei ukko sammuttanutkaan tuohusta välillä vaan kiipesi alas tikkaita sytyttääkseen sillä samalla tuohuksella vielä toisenkin lyhdyn.

"Mutta sitäpä hänen ei olisi pitänyt tehdä", neuvoo lehti, "sillä tuohus loimottaessaan lieskoi tulensytyttäjän takkiin, joka sytytyshommissa oli siksi öljyyntynyt, että alkoi täyttä päätä palaa. Muu ei tullut neuvoksi kuin lakki päältä pois ja lumihankeen polkemalla tuli tukahuttaa."

Olipa pojilla vihdoinkin näkemistä ja kerrottavaa kotiin asti. Sellainen tapaus se vain oli, että oikein lehelle pääsi, präntättynä.

Pieniä näytelmiä

Samassa tammikuussa nähtiin vielä muitakin pieniä näytelmä, jotka oli oikein vartavasten kirjoitettu, harjoitettu ja näytetty. Ilmoitus Kokkola-lehdessä kertoo, että Työväenyhdistyksen huoneustossa esitettiin 22.1.1905 seuranäytäntö, näytöskappaleet olivat "Fem trappor upp" ja "Kärleken på sommarnöje". Esittäjät olivat ruotsinkielisen työväenyhdistyksen, Arbetetsvännerin väkeä. Kappaleet, Viisi rappusta ylös, ja Kesälomarakkautta taisivat molemmat nimestään päätellen edustaa enemmän sellaista viihteen puolta.

Mutta älkäähän huoliko ruotsikot, rynnitään sitä kohta suomalaiselta puoleltakin näytöskappaleiden merkeissä. Ei kulunut vuottakaan siihen, sillä saman vuoden joulukuussa ilmoitti suomenkielinen työväenyhdistys toimenpanevansa iltaman vaihtelevalla ja hauskalla ohjelmalla, johon kuului myös mm. näytelmäkappale "Oikealla uralla".

Siitä se alkoi, ura - mutta oikea vai väärä? - Sitä nyt on kuitenkin jo mennä jukerrettu, kohta 80 vuotta.

Othello tuli kaupunkiin

Mutta hyvä yleisö - osasittekohan te silloinkaan nauraa ja taputtaa ihan oikeassa paikassa? Sitä tulee epäilleeksi, kun lukee vain muutamia vuosia sen jälkeen, tarkemmin sanottuna 18.11.1909 Kokkola-lehteen präntätyn jutun, jossa puhutaan käytöksestänne vähän yhtä ja toista. Kaupungissa oli vieraillut teatteriryhmä nimeltä Suomalainen Turnee, johtajana Oskar Rosqvist. Turnee esitti Shakespearen Othellon. Kaikin puolin kiitettävän arvion jälkeen lehtemme haluaa sanoa sanasen myös teille, arvoisa yleisö, "siitä että osa yleisöstä kesken vakavinta, surullisinta kohtausta voi purskahtaa kaikuvaan nauruun, olisi myös paljon sanottavaa - mutta se lienee tarpeetonta kun ottaa huomioon että meillä täällä Kokkolassa niin harvoin on näytelmätaidetta tarjolla että monillakin katsojista ehkä oli ensi kertaa kun murhenäytelmäesitystä näkivät - lukuunottamatta ehkä markkinoilla näkemiään ‘taiteilijoita’ esittäköönpä nämä sitten miekannielemistä tai "Goke wolkia".

Hallen tähti

Mutta tämän kaiken maallisen ja pienimuotoisen lisäksi oli vähän suurempiakin, suorastaan taivaallisia asioita jännättävänä ja katseltavana. Koko seuraavan vuoden eli vuoden 1910 lehdistö, niitten mukana tämä armas Kokkolamme, kirjoitteli lähes joka toisessa numerossa ilmiöstä, jonka nimi oli Hallen tähti. Sitä ei oikeastaan paljoakaan nähty, lukuunottamatta tähtitieteilijöitä, mutta tiedot siitä olivat varsin hälyttäviä. Pelättiin sen jokseenkin suurella todennäköisyydellä törmäävän maapalloon - ja mitä siitä olisikaan seurauksena? Sitä pohdittiin suuntaan jos toiseen, ja yhä lähemmäs tuli tuo laskettu päivä, jolloin saattoi tapahtua mitä tahansa.

21.5.1910 Kokkola kertoi, että H-hetki oli nyt aivan lähellä: "Hallen tähti, joka on koko viime talven pitänyt mieliä jännityksessä ja ehkenpä peloitellutkin suurella, mutta kuitenkin meille näkymättömällä pyrstöllään, on nyt lähinnä maata ja sivuuttaa maapallon ensi yönä..."

Mahtoivatkohan vain kokkolalaiset oikein saada unta tuona toukokuun yönä. Että jos olisikin tälle kohtaa sattunut oikein suuri jyräys - kerrankos sieltä on taivaalta pudonnut meteoreja... Mutta aamu tuli, eikä mitään ollut tapahtunut, Luojan kiitos. Ei tuontapaisesta jännityksestä olisi väliäkään.

Emme mekään kaipaisi lainkaan atomipommin tuomaa jännitettä. Pienemmätkin näytelmät riittäisivät, ihan totta.

A.W.